Tuo taikuutta eteishalliin tapetein Sofia Mokkasinin kanssa

Keväällä teimme yhteistyötä upean monilahjakkuuden, Sofia Janssonin kanssa, joka muun muassa pitää Mokkasin-blogiaan. Tuloksena oli Löfstad-mallisto, joka julkaistiin kokonaisuudessaan vuoden 2021 alussa.

Sofia oli kuitenkin jo löytänyt suosikkinsa kahdesta ensimmäisestä julkaisusta ja on nyt tapetoinut kotonaan Charlotta- ja Maria-designeilla. Olemme täysin ihastuneita lopputulokseen, ja koska inspiroidumme aina Sofiasta, käytimme tilaisuuden hyväksi ja kysyimme häneltä muutamia kysymyksiä.

Sisustusvinkkejä Sofialta

Uskon vahvasti, että kodin tulisi saada olla koti, että sen tulisi todella kuvastaa ihmisiä, jotka asuvat ja työskentelevät siellä. Jos yhdistet kaikkea mistä tykkäät, kuten vanhaa ja uutta, kuvioita ja paljasta sekä eri värejä ja tyylejä, sopii kaikki silti lopulta yhteen.

Mielestäni kodikkuus löytyy henkilökohtaisista valinnoista ja että se on todennäköisesti juuri se, mitä eniten kaipaamme kodilta. Kannattaa todella selvittää mistä pitää, aivan juurta jaksaen. Ja kannattaa ottaa huomioon, ettei toisen koti ole omamme. Luota vain tunteeseen. Uskalla kokeilla, sillä elämä on liian lyhyt siihen, että murehtisimme sitä, kuinka asiat sujuvat!

Tutustu Löfstad-mallistoon

Sofia Mokkasinin haastattelu

Kuinka kuvailisit sisustustyyliäsi?

Tyylini on moninainen ja siitä puuttuu punainen lanka. Pääosin ajattelen, että tyylimme heijastaa meitä, jotka asumme täällä. Kaikkia meitä, niin aikuisia kuin lapsiakin. Se on kuin ihana sekoitus kaikkea, millä tykkäämme itsemme ympäröidä.

Mitkä ovat parhaat vinkkisi tapetin valintaan?

Tunnustella sitä, mistä tykkäät, sen sijaan, että antaisit nykytrendien ohjailla päätöksiäsi. Ja tilaa tietysti näytteitä kiinnitettäväksi seinille nähdäksesi, miltä väri ja kuosi näyttävät kotonasi. Se eroaa usein suuresti siitä, kuin katselisi kuoseja vain kirjasta tapettikaupassa tai ruudulta netissä shoppaillessa.

Onko sinulla kodissasi lempipaikkaa?

Lasitettu veranta! Se oli peitetty kahdella julkisivulla muuttaessamme tänne, mutta epäilimme, että niiden alle saattaisi kätkeytyä jotakin. Eräs kylmä talviyö teimme reiän sisäkautta ja löysimme lähes kaikki ikkunat vuodelta 1913 ehjinä. Eräänä upeana päivänä löysimme siis sen ja sitten remontoimme huolella. Siellä on ihanaa istuskella, joko yksin tai monien ystävien kanssa, vaikka se onkin pikkuruinen. Rakastan sitä, että täällä huomaa joka ikisen vuodenajan niin selkeästi. Täällä, missä kevätaurinko ennen kaikkea lämmittää ja missä sade iskee ikkunaan kerrassaan ihastuttavalla tavalla.

Kuinka valitsit tapetin kotiisi Löfstad-mallistosta?


Lapsemme olivat yllättäen maalanneet huoneensa tapetin päälle. Niin surullista, mutta samaan aikaan heidän on tehtävä valintansa itse. Koko porukka on nyt teini-ikäisiä ja heillä on vahvat tahdot.

Sitten ajattelin, että tehdäänpä kaikki eri tavalla ja tapetoidaan avoimet pinnat, jotka oli aiemmin maalattu neutraalein värein. Näitä tiloja olivat esimerkiksi portaikko ja pääaula. Halusimme ilmeen olevan valoisa ja pehmeä ja samaan aikaan pystyä peittämään suuria alueita. En missään tapauksessa halunnut tapettia, joka saa aikaan voimakkaita kontrasteja, vaan päin vastoin, joten Charlotta sopii tähän täydellisesti.

Yksityiskohdat, joita havaitsee tarkastellessaan sitä läheltä, ovat se pieni lisä. Kaikki perheessä, jopa skeptiset teinit, ajattelivat portaikon ja käytävän olevan fantastiset! Yhtäkkiä kaikista tiloista oli tullut omat huoneensa pelkkien suurten kulkuväylien sijaan.

Nomi halusikin yllättäen vaihtaa huoneensa käytävään. Kenties hän kuitenkin hieman ikävöi maalin alle joutunutta tapettiaan. Tapetoimme myös pienen sisähallin Marialla. Oli niin mukavaa vaihtaa tapetit pieneen tilaan. Tuo tapetti on valmistettu Löfstadin käsinmaalattujen seinien pohjalta, ja tämä todella välittyy myös tapettiin – niin pehmeää ja ainutlaatuista.

Mitkä ovat suosikkisi Löfstad-mallistosta?

Charlotta ja Maria tietysti. Tykkään paljon myös Emeliestä, erityisesti sinisestä versiosta! Ragnvi on mielestäni niin ylellinen ja tykkään paljon pienistä kukista, jotka ilmestyvät siihen, kun sitä katsoo tarkkaan. Emil on todella hieno medaljonkikuvio ja hyvin pehmeä ja rauhallinen. Ja Hedvig varissään Honey, kiitos sen siistin kuosin. Huh, vaikuttaa siltä, että melkein kaikki ovat suosikkejani.

Tuo tapetti on valmistettu Löfstadin käsinmaalattujen seinien pohjalta, ja tämä todella välittyy myös tapettiin – niin pehmeää ja ainutlaatuista.